FUTURI FILMIN ELOKUVIA
2019
Kun painuvi päät
Elokuvassa seurataan valkoisten Matti ”isä” Laurilan lapualaisjoukkojen sotaretkeä Suomen sisällissodassa 1918. Lapualaiset sotivat aina siellä missä tapahtui; Vilppulassa, Ruovedellä, Länkipohjassa ja Tampereella. Laurilan joukot etenivät hyökkäyksen keihäänkärkenä Tampereelle saakka, missä alkoi kaupungin piiritys. Tampereella sodittiin tähän asti rajuin Pohjoismaissa käyty kaupunkitaistelu. Lopulta sota päättyi. Mutta kuinka Suomi selvisi tästä sodasta?
Kun painuvi päät kertoo yhdestä Suomen synkimmästä ajanjaksosta ja pyrkii avaamaan sodan tapahtumia yhden joukko-osaston kautta.
Elokuvassa ovat haastateltavina emeritusprofessori Heikki Ylikangas, filosofian tohtori Vesa Määttä, filosofian tohtori Aimo Minkkinen, Tauno Mäkelä, Marcus Hackman, Jorma Sirkkala, Kaarlo Ouni ja Markku Rauhalahti.
Musiikki Mikko Tamminen
Grafiikka, värimäärittely & visuaaliset tehosteet Jussi Pernaa
Kertoja Kari Lehtonen
Kirjalainausten lukijat Manne Heikkilä, Harri J. Panula, Juha Rinnekari
Käsikirjoitus & ohjaus Juha Rinnekari
Tuotanto Futuri filmi 2019
2014
Isoviha
Dokumentissa kerrotaan, millaiset syyt johtivat 1700-luvun Suureen Pohjan sotaan ja kuinka taistelut laajenivat lopulta Euroopasta Suomeen Etelä-Pohjanmaalle, Isoonkyröön. Näiden taistelujen surkeaa lopputulosta seurasi terrori siviiliväestöä kohtaan, ja se levisi Pohjanmaalta koko Suomeen. Tänä päivänä tuo terrori kantaa nimeä Isoviha.
Dokumentissa ovat äänessä Kustaa H. J. Vilkuna, Heikki Ylikangas, Risto Knaapi, Kalervo Mielty, Eila Tuominen ja Matti Loukola.
Elokuvassa on valittavana ruotsinkielinen tekstitys. YouTuben puolella voi myös asettaa ruotsinkielisen tekstityksen automaattikääntäjään, jolloin muidenkin kielialueiden ihmiset voivat saada kohtuullisen tekstityksen omalla kielellään.
Musiikki: Mikko Tamminen
Kertoja: Manne Heikkilä
Haastattelija: Matti Loukola
Grafiikka, värimäärittely & animaatiot: Jussi Pernaa
Käsikirjoitus: Juha Rinnekari, Matti Loukola, Manne Heikkilä, Sirkku Rinnekari
Ohjaus: Juha Rinnekari
Tuotanto: Futuri filmi 2014
2011
Akkaansilta
Akkaansilta on dokumenttielokuva uskomattomasta talkoo eli kökkähengestä. Kun miehet eivät saaneet siltaa Kyrönjoen yli, oli naisten ryhdyttävä toimeen. Akkaansilta valittiin parhaaksi eteläpohjalaiseksi dokumenttielokuvaksi vuonna 2015.
8mm kuvaus: Jussi Kujala & Osmo Nortunen. 16mm kuvaus: K.J. Mielty. Musiikki: Mikko Tamminen. Haastattelija: Matti Loukola. Käsikirjoitus: Matti Loukola, Juha Rinnekari, Manne Heikkilä & työryhmä. Ohjaus: Juha Rinnekari. Tuotanto: Isonkyrön kotiseutuyhdistys, Kyrönmaan opiston filmipiiri & Futuri filmi. Valmistusvuosi: 2011.
8mm kuvaus: Jussi Kujala & Osmo Nortunen. 16mm kuvaus: K.J. Mielty. Musiikki: Mikko Tamminen. Haastattelija: Matti Loukola. Käsikirjoitus: Matti Loukola, Juha Rinnekari, Manne Heikkilä & työryhmä. Ohjaus: Juha Rinnekari. Tuotanto: Isonkyrön kotiseutuyhdistys, Kyrönmaan opiston filmipiiri & Futuri filmi. Valmistusvuosi: 2011.