Isoviha-dokumenttielokuva
Isoviha on katsottavissa verkossa ilmaiseksi
Elokuvassa on ruotsin- ja englanninkielinen tekstitys valittavissa

Katso Isonvihan trailerit
Dokumentissa kerrotaan, millaiset syyt johtivat 1700-luvun Suureen Pohjan sotaan ja kuinka taistelut laajenivat lopulta Euroopasta Etelä-Pohjanmaalle, Isoonkyröön. Tämän taistelun surkeaa lopputulosta seurasi terrori siviiliväestöä kohtaan, ja se levisi Pohjanmaalta koko Suomeen. Tänä päivänä tuo terrori kantaa nimeä Isoviha.
Lopulta saatiin rauha, ja venäläiset lähtivät. Kannammeko kuitenkin Suomessa painolastina tuolta ja myöhemmiltä ajoilta aiheutunutta kaunaa venäläisiä kohtaan? Saimmeko Suuresta Pohjan sodasta perinnöksi lisää sotia? Oliko Laihian Hulmin valtaus 1918 vanhojen kalavelkojen maksua? Onko Suomi sotinut Ruotsin sodat?
Dokumentti ei pelkästään kysy vaan vastaa tutkijoidemme suulla kiusallisiinkin kysymyksiin. Ajatus siitä, että jokainen sota kylvää uuden sodan siemenen, on pelottava. Kärsijä on aina joku muu, kuin ne jotka sen aloittavat. Yleensä suurimmat taakat ja tappiot kantavat siviilit.
Dokumentti kertoo ihmiskohtaloista hengenvaarallisella aikakaudella, ja naisten sekä lasten sitkeydestä rakentaa elämää miesten kuoltua.
Dokumentissa on äänessä Kustaa H. J. Vilkuna, Heikki Ylikangas, Risto Knaapi, Kalervo Mielty, Eila Tuominen ja Matti Loukola.
Ohjaus: Juha Rinnekari
Käsikirjoitus: Juha Rinnekari, Matti Loukola, Manne Heikkilä, Sirkku Rinnekari
Kertoja: Manne Heikkilä
Haastattelija: Matti Loukola
Musiikki: Mikko Tamminen
Grafiikka, värimäärittely & animaatiot: Jussi Pernaa
Tuottajat: Juha Rinnekari, Sirkku Rinnekari
Kesto: 75 min.

emeritusprofessori
HEIKKI YLIKANGAS

professori
KUSTAA H. J. VILKUNA

kirjailija
KALERVO MIELTY

RISTO KNAAPI

EILA TUOMINEN

MATTI LOUKOLA
Elokuva on saatavilla Blu-ray- ja DVD-julkaisuna
Isoviha-soundtrack
Elokuvan tukijat




Isoviha-ekstrat
Isoviha - taistelukohtauksien kuvaukset Oravaisissa 8.3.2014
Ekstramateriaalia Isoviha-dokumenttielokuvan kuvauksista.
Heikki Ylikangas - Ruotsin armeijan terrori
kolmekymmenvuotisessa sodassa
Heikki Ylikangas - Vales Jaakkoo
Risto Knaapi - Kenraali Ehrnroothin esi-isä Napuen taistelussa
Kustaa H. J. Vilkuna - Venäjän asenne Suomen sodassa
Kustaa Vilkuna - Taisteluja vältettiin
Kalervo Mielty - Ruotsalaisten asenteet suomalaisia kohtaan
Eila Tuominen - Pohjalaisnaisten sitkeydellä ja käsitöillä talo kuntoon
Isonvihan kuvaukset
Alla kuvia elokuvamme kuvauksista.
Kuvasimme 22.5.2014 Isoviha -dokumenttielokuvaan
dramatisoituja "piilopirtti" -kohtauksia






Venäläisiä alettiin Pohjanmaalla kutsua koirankuonolaisiksi, koska he olivat taitavia etsimään pakolaisia metsistä.
8.3.2014 dramatisoitujen taistelukohtauksien kuvaukset Oravaisissa





Pian tykki ampuu

Ja sitten ammutaan

Suuntaa haetaan uudelleen





Ampu tuloo

Ohjaaja Rinnekari antaa ohjeita


Korpisoturi mallia 1714









